Kuvaus
”MINULLAHAN ON JO HYVÄ ELÄMÄ”
Adrian ei ollut aivan tavallinen
lapsi. Kun hän oli viiden kuukauden
ikäinen, lääkärit totesivat, että hänen suolistonsa ei pysty käsittelemään
kiinteää ruokaa. Hän saattoi sairastua jopa pienen kurkunpalan syömisestä. Lapsi
sai ravintoa suonensisäisesti ja hänen elimistönsä toimi katetrien varassa.
Jokainen tulehdus saattoi osoittautua hengenvaaralliseksi, joten vanhemmat,
äiti Marian ja isä Thomas, omistivat
kaiken aikansa pojan hoidolle. Fysioterapiasta ja jatkuvasta lääkehoidosta
huolimatta Adrianin kunto laski. Lopulta hänen lihaksensa olivat niin heikot,
että hän joutui pyörätuoliin.
Adrian oli rukousten lapsi vauvasta
saakka. Kun hänen sairautensa todettiin, perhe oli toistuvasti rukoillut, että
Adrian tulisi terveeksi. Kuin johdatuksesta perhe kuuli amerikkalaisesta seurakunnasta,
jossa oli todistetusti tapahtunut parantumisia. Perhe matkusti Yhdysvaltoihin
ja osallistui tuon seurakunnan kokouksiin. Kun tuli esirukousten aika, Marian-äiti
kysyi Adrianilta, haluaisiko tämä, että hänen puolestaan rukoiltaisiin. Adrian
kohautti olkapäitään. ”En tiedä”, hän
vastasi, ”minullahan on jo hyvä elämä.”
Asiaa ajateltuaan poika halusi esirukousta.
Tapahtui ihme. Poika, joka ei ollut
kyennyt syömään minkäänlaista kiinteää ravintoa yli kymmeneen vuoteen, alkoi
vähitellen syödä. Ruoka pysyi hänen sisällään – katetrit voitiin poistaa.
Lentomatkalla kotiin poika aterioi normaalisti. Lääkärit vahvistivat
ihmeellisen parantumisen. Nyt Adrian on täydellisen terve!
_____________________________________________________________________________________
MARIAN NYGÅRD on Adrian-pojan
äiti. Hän ei koskaan ajatellut
kirjoittaa tapahtumista kirjaa. Kun hän kuuli ihmisten puhuvan ”siitä pojasta, joka parantui”, hän koki
oikeaksi kertoa kaiken – rohkaisuksi
muille, ja todistukseksi Jumalan voimasta parantaa ihmisiä tänäkin päivänä.